Kokeilin lukuvuonna 2014-15 Twitterin käyttöä opetuksessa. Minun on ollut varsin vaikeaa löytää luontevaa ja itselle sopivaa tapaa käyttää uutta opetusteknologiaa. Tästä projektista sain innostavan kokemuksen.
Olen auskultoinut viime vuosisadalla Raili Tähtisen (1925-2010) ohjauksessa Helsingin 1. normaalikoulussa Ratakadulla. Se opettajuus, jota Raili meille opetti, oli ainakin pinnallisesti ajatellen kovin kaukana nykyajan ihanteista.
Opettajan tuli tietää kaikki olennainen opetettavasta aiheesta. Hänen tuli valita työtavat ja määritellä työhön kuluva aika. Opimme, että opettaja teki pääsääntöisesti työnsä yksin. Ammattitaidon keskeinen mittari oli kyky kontrolloida oppimistilanteen kulkua mahdollisimman täydellisesti. Lasse Hongisto ja Sinikka Sahi toivat toki tuolloiseen opetusharjoitteluun modernimpia tuulia: havainnollistaminen ja oppilaiden aktivoiminen olivat myös vahvasti esillä.
Kasvoin opettajuuteen, joka korosti opettajan asiantuntijuutta omassa oppiaineessaan. Se tarkoitti sitä, että opettaja luki, tutki ja opiskeli oman tieteenalansa kysymyksiä jatkuvasti. Kun tietoteknologia alkoi hiipiä kouluihin 1990-luvulla, niin historianopettajana keskityin kirjojen lukemiseen. Teknologia vaikutti kömpelöltä, vaivalloiselta, jopa tyhjänpäiväiseltä. Toinen toistaan monimutkaisempien ohjelmien opettelu tuntui höperöltä sen rinnalla, että käytin iltani vaikkapa lukemalla Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle –kirjaa.
Tutustuminen sosiaaliseen mediaan on muuttanut asenteeni täysin. 2012 innostuin Facebook-ryhmistä ja liityin 2013 Twitteriin. Teknologia siirtyi sivummalle, sisältö astui esiin. Löysin oman lähestymistapani opetusteknologiaan.
Talvisota twiitaten
Idea talvisodan opiskeluun Twitterissä syntyi, kun Yle aloitti mainion talvisotaprojektinsa #sota39. Ylen projektin tavoitteena oli kertoa reaaliajassa tutusta historian tapahtumasta innostavasti ja uudella tavalla. Päätilillä julkaistiin dokumentteja, kuvia ja muuta talvisotaan liittyvää aineistoa, lisäksi oli luotu omat profiilit Kalliolle, Mannerheimille, Paasikivelle, Tannerille, Rytille ja Niukkaselle. Nämä henkilöt twiittasivat päiväkirjojen, hallituksen pöytäkirjojen, yms. dokumenttien pohjalta aitoja talvisodan aikaisia mietteitään.
Omassa projektissamme halusin luoda tuttujen suurmiesten rinnalle muita talvisodan kokijoita. Historian opetuksessa jäämme helposti suurten tapahtumien vangiksi. Historiallisten prosessien moniäänisyys ja erilaiset näkökulmat jäävät opetuksessa usein katveeseen tai sivuhuomautuksiksi. Itseäni on jo pitkään kiinnostanut arjen ja tavallisten ihmisten historia. Miten tavalliset ihmiset kotirintamalla, rintamalla ja evakkotaipaleella kokivat historian? Heidänhän se piti kaikessa karuudessaan läpi elää.
Jokainen opiskelija sai miettiä itse, missä roolissa haluasi talvisotaan tutustua. Annoin johdatukseksi tallaisia vaihtoehtoja:
-suomalainen/venäläinen rintamasotilas, rintamalotta
-siviilihenkilö kotirintamalla (lapsi, nainen, mies)
-siviilihenkilö evakuoidulta alueelta Karjalasta
-sotilaallinen/poliittinen vaikuttaja (Suomi, Neuvostoliitto, Ruotsi, Iso-Britannia, Saksa jne.)
Olin etsinyt valmiiksi jonkin verran kotiseudun veteraanimuisteluita, kirjallisuutta ja nettiaineistoa, että opiskelijat pääsisivät alkuun hahmon valinnassa ja luomisessa. Suomen historian kurssimme alkoi 25.11.2014. Ylen @sota39 aloitti twiittaamisen 30.11., ja silloin meiltäkin jo alkoi twiittejä syntyä.
Twitterissä kirjoittajalla on käytössään vain 140 merkkiä. Viestiin voi liittää kuvia ja linkkejä. Lisäksi Twitter on avoin, kaikki voivat seurata ja kommentoida toistensa viestejä, ellei tilinhaltija erityisesti estä sitä. Meidän hahmomme olivat tietysti julkisia ja kaikkien seurattavissa.
Kaiken kaikkiaan 17 opiskelijaa tarttui haasteeseen. Harvalla heistä oli Twitter-tiliä, sillä Twitter on leimautunut aikuisten ammattilaisten välineeksi.
Roolihahmot syntyivät
Opiskelijat valitsivat hahmoikseen suomalaisia rintamasotilaita, jotka twiittasivat aidosti veteraanimuistelmien pohjalta siilinjärveläisten talvisotatiestä jalkaväkirykmentti 38 joukoissa Laatokan koillispuolella. Seuraavaksi suosituin rooli oli lotta kotirintamalla. Siilinjärvellä toimi sotasairaala 20 Tarinan keuhkotautiparantolassa ja Harjamäen piirimielisairaalassa. Näissä sairaaloissa toimineiden lottien muistoja oli tallessa.
Osa nuorista tahtoi kokea sodan venäläisestä näkökulmasta. Sergei Sergeyev soti suomalaisia vastaan Laatokan koillispuolella ja kärsi kylmää ja haavoittumisen tuskat samoin kuin suomalaisetkin. Lisäksi Stalin, Molotov ja Otto-Ville Kuusinen ja Väinö Tanner twiittasivat siilinjärveläisten opiskelijoiden luomina hahmoina.
Halusin itse mennä mukaan somerintaman etulinjaan opiskelijoideni rinnalla, joten perustin 13-vuotiaan Irma Rissasen hahmon. Hahmo perustui kokonaan talvisodan 13-vuotiaana kokeneen äitini muistoihin. Irma twiittasi kotirintaman arjesta. Uutta koulun sisäistä yhteistyötä oli se, että kemianopettajakollegani Kalle Lehtiniemi tuli myös mukaan projektiin. Hänen hahmonsa oli pioneerijoukkojen vänrikki Lehtovaara.
Kunnianhimoisena tavoitteena oli, että hahmot ovat uskottavia ja heidän viestinsä perustuvat dokumentteihin, haastatteluihin ja kirjallisuuteen. Kieliasussa pyrittiin välttämään nykykielen ilmauksia, jotka rikkoisivat roolipelin tunnelman. Opiskelijoille jaettiin talvisodan kronologia, mutta varsinainen projektin ankkuri oli tietysti Ylen @sota39 päätili, jossa seurattiin sodan kulkua monipuolisesti. Oma tunnisteemme oli #siihis4. Kun tunniste liitetään viestiin, Twitter kokoaa niistä kokonaisuuden automaattisesti.
Tästä syntyi hyvin poikkeuksellinen historian opetuskokeilu. Minä en opettajana ollut enää ohjaksissa, sillä @arndt_pekurinen, @GerdaRyti ja @Kotirintama_KV kommentoivat opiskelijoiden twiittejä siinä missä muutkin @sota39 tilin seuraajat.
Koulun seinät murtuivat
Jokainen historianopettaja ymmärtää innostukseni, kun oheinen Otto-Ville Kuusisen twiitti ilmestyi virtaan. Multakin opiskelijoilta alkoi tulla hyvää sisältöä. Uusi lähestymistapa kiinnosti opiskelijoita. Twitter-projekti eteni omalla painollaan opiskelijoiden vastuulla, ja toisaalla jatkoimme historian 4. kurssin normaalia opetusta. Opettaja kannusti, neuvoi ja innosti yksityisviesteillä, sillä ohjaustakin tarvittiin.
Joidenkin opiskelijoiden oli vaikea hahmottaa projektin ideaa. Varsinkin @IosifStalin20 oli roolinsa mukainen eli vaikeasti hallittavissa. Opiskelija oli tavattoman innostunut ja aktiivinen twiittaaja, mutta historiallinen todenmukaisuus ei aina luonnistunut.
Opettajalle Stalin meuhkaaminen oli kiusallista. Miten huono opettaja minä projektia seuraavien mielestä olenkaan, kun opiskelija ei pysy ruodussa? Muillakin opiskelijoilla oli välillä hentoa otetta ja twiittejä, joissa oli ”virheitä”.
Olin tullut avanneeksi oppituntini kaiken kansan arvioitavaksi. Huolestutti myös opiskelijoiden saama palaute. Ymmärtäisivätkö seuraajat ja kommentoijat, että olemme oppimassa? Ylen #sota39 tavoitti yli 2 miljoonaa seuraajaa ja pääsimme mukaan poikkeukselliseen somepöhinään. Opiskelijoille tuli välittömästi runsaasti seuraajia ja osaa se hämmensi, osaa innosti.
Historiallisesti dokumentoitujen Twitter-viestien kirjoittaminen ei ole helppoa. Jotkut opiskelijoiden henkilöhahmot eivät juurikaan kehittyneet, vaan jäätiin toistamaan samaa viestiä eri sanoin. Rintamasotilaiden viesteissä oli välillä kypsymätöntä uhoa, joka hämmensi. Silti jokainen opiskelija tuotti twiittivirtaan helmiä, jotka muistuttivat minua siitä, mistä historianopetuksessa parhaimmillaan on kysymys.
Stalinkin löysi tyylinsä. Oikeastaan opiskelija oli oivaltanut hahmon erinomaisesti. Stalin jatkaa edelleenkin aktiivisesti kommentointia, hän piipahti jopa vaalipaneelissamme Twitter-seinällä antamassa suomalaisille ohjeita maahanmuuttokysymysten ratkaisuksi.
Jännittävintä oli rikkoa koulun seinät. Luokassani on koko käytäväseinä lasia, joten mitenkään salassa en ollut opetustyötäni ennenkään tehnyt. Silti somekokeilu avasi opetuksen koulun ulkopuolelle tavalla, jota en ollut osannut edes ajatella.
Käytimme nykyteknologian mahdollisuuksia ja loimme oppimisympäristön, joka oli innostava ja kiinnostava. Oppimistilanne imitoi nuorten elämän arkea, koska käytimme sosiaalista mediaa. Teimme yhdessä töitä, @sota39-tiimi ja sen ympärille kerääntynyt ryhmä muodosti uskomattoman oppimisympäristön niin opiskelijoille kuin meille muillekin.
Oman roolihahmon avulla oli mahdollista syventää kokemusta historiallisesta tapahtumasta. Sai eläytyä. Kokemuksen pystyi jakamaan toisten kanssa. Ryhmän kolme opiskelijaa loivat projektissa perheen, joka eli talvisodan läpi yhdessä.
Historian moniäänisyys, eri näkökulmat ja tulkinnat oli mahdollista kokea konkreettisesti. Opiskelijat seurasivat toisiaan ja @sota39-tiliä. Eri henkilöiden viestit ja mietteet kulkivat virrassa ja perinteinen oppitunnin yksiulotteisuudesta päästiin syvemmälle.
Opiskelijat pystyivät etenemään talvisotaopinnoissaan omaan tahtiinsa. Twiittejä kirjoitettiin jopa joululomalta. Osa opiskelijoista jatkoi urhoollisesti twiittaamista talvisodan loppuun saakka, vaikka historian kurssi loppui jo tammikuussa.
Myös opettaja oppi
Erityisen arvokkaaksi koin roolin antaman mahdollisuuden eläytymiseen. Suuren historian tapahtumat vyöryvät pienen ihmisen yli. Usein dramaattiset historian tapahtumat tarkoittavat tavalliselle ihmiselle pakolaisuutta, menetyksiä ja turvattomuutta. Sota voi viedä kaiken, kodin ja läheiset ihmiset. Tämän projektin aikana toivoin, että opiskelijoissa heräisi oivallus rauhan arvosta. Ehkä se onnistuikin. Opiskelijoiden twiiteissä sotilaat kaipasivat kotiin ja perheet kantoivat huolta rintamalla olevista läheisistään.
Someprojektimme opetti talvisodan tapahtumahistoriaa luovasti ja leikkisästi. Sen ohessa opiskelijat oppivat paljon muutakin. Moni tutustui ensimmäisen kerran Twitteriin. Piti miettiä tekijänoikeuskysymyksiä, kun liitti kuvia tai tekstejä twiitteihin. Opiskelija koki yhteisöllisen some-elämyksen, ja saimme harjoitusta siitä, miten toimitaan täysin avoimessa someyhteisössä vastuullisesti. Vasta projektin jälkeen tajusin, että tämähän on sitä muodikasta monilukutaitoa.
Myös opettaja oppi. Tärkein oppi syntyi päivittäisestä kohtaamisesta äitini kanssa. Roolihahmoni Irma Rissanen twiittasi lähes joka päivä koko talvisodan ajan. Yhteinen talvisotamme lähensi meitä valtavasti. Kasvoin myötätuntoon. Näin 88-vuotiaassa äidissäni 13-vuotiaan lapsen, joka oli joutunut kantamaan kohtuuttomia taakkoja. Minä ymmärrän häntä paljon paremmin nyt. Tiedän myös itsestäni enemmän. Kokemus oli kasvattava ja syvällinen.
Matti Rantonen Iitin lukiosta on jo kaksi kertaa toteuttanut tämän saman idean kursseillaan. Twiittejä voi tutkia tunnisteella #iittiHI4. Siellä toiminta perustuu ryhmän roolihahmojen keskinäiseen viestintään enemmän kuin meillä, sillä ison someprojektin kainalossa #siihis4 hahmot saivat paljon ulkopuolisia seuraajia. Rantonen on myös kehittänyt ideaa pelillisempään suuntaan.
Lue lisää:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/11/20/mika-sota39
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/12/en-ole-viela-paattanyt-jaanko-henkiin-vai-kuolenko-siilinjarvella-talvisota
http://www.kieliverkosto.fi/article/monilukutaidon-opetus-on-ennen-kaikkea-uusien-kirjoitustaitojen-opetusta/
http://airaroivainen.blogspot.fi/2014/03/sotakokemus-sukupolven-muokkaajana.html
http://airaroivainen.blogspot.fi/2014/04/elaman-ja-kuoleman-kirjeet.html
Siilinjärven lukion historiablogi 