Twitter ja kulttuurien kohtaaminen (HI6)

Kulttuurit kohtaavat kurssilla tarkastellaan merkittäviä ulkoeurooppalaisia kulttuureja, jotka ovat ollet eri tavoin kosketuksessa länsimaiden kanssa. Kehittynyt tietotekniikka on luonut mahdollisuuden saada tietoa kaikkialta maailmasta reaaliaikaisesti.

Kurssilla luodaan 2-3 hengen ryhmissä Twitter-tili, jonka voi vapaasti nimetä. Ryhmä perehtyy yhteen seuraavista kulttuurialueista/maista:

Australia
Kiina
Japani
Intia
Lähi-Itä
Afrikka (voi valita jonkun maan/alueen)
Pohjois-Amerikka
Etelä-Amerikka

Tarkoituksena on etsiä, lukea ja jakaa valitulta kulttuurialueelta uutisia, tietoa, kuvia. Tavoitteena on monipuolinen kuva, joten ei tarvitse pitäytyä vain tämän hetken uutisissa. Tärkeintä on kuitenkin itse tutustua aineistoon ennenkuin jakaa sitä. Opettaja on mukana @SiiHis profiilina, joten saatan kysyä tarkentavia kysymyksiä tai jakaa lisämateriaalia.

Muodostamme siis kurssilla pienen yhteisön, joka myös verkottuu luokan ulkopuolelle. Etsimme mielenkiintoisia seurattavia Twitteristä, joiden jakamaa materiaalia myös voi käyttää. Suomessa uutisoidaan varsin monipuolisesti maailman tapahtumista, mutta tällä kurssilla myös englannin kielisten sivustojen seuraaminen on varmasti eduksi.

Kun linkki uutiseen/artikkeliin jaetaan, niin siihen on liitettävä yhden lauseen johdatus. Uutisen tai artikkelin ydin kiteytettynä. Lähteen luotettavuutta on pyrittävä arvioimaan koko ajan. Älä jaa tietoa, jonka lähdettä et pysty tarkistamaan.

Tämä tehtävänanto antaa sinulle mahdollisuuden
1) syventää tietojasi valitsemaltasi kulttuuria-alueelta
2) treenata lähdekritiikkiä
3) opetella sosiaalisen median työkäyttöä ja Twitter
4) lisätä verkkoyhteisösi “viisautta”
5) hyödyntää ja kehittää kielitaitoasi

Twitter on itsessään mainio hakukone. Tunnisteella #Intia löytyy välittömästi paljon tuoretta materiaalia.
IMG_6818

Tai sitten onnistut löytämään hyvän twiittaajan omasta aihepiiristäsi. Intiasta twiittaa kiinnostavasti esim. Tommi Nieminen.

FullSizeRender (7)

Ylen toimittaja Mikä Mäkeläinen, @Mikareport on twiitannut viimeaikoina kivoja katunäkymiä ja Pekingin arkea.

FullSizeRender (8)

Kokeessa on yksi essekysymys, jossa jokainen voi hyödyntää oman kulttuurialueen tietämystään. Uutisia ja artikkeleita etsitään yhdessä oppitunneilla, mutta opiskelijoiden oletetaan aktivoituvan myös tuntien ulkopuolella kommentoimaan ja jakamaan.

Jokaiseen twiittiin liitetään kurssimme yhteinen tunniste, hästäg #siihis6 . Tunnisteen avulla kaikki löytämämme materiaali on uudelleen tutkittavissa myöhemmin.

Leave a comment